ENKK-uran alku koejäsenen silmin

Oli uusi vuosi ja uudet kujeet! Ja uunituore ENKK-koejäsenyys! Nuorena Turusta muuttaneena markkinoinnin ammattilaisena olin etsinyt tapoja verkostoitua. Halusin myöskin kehittää osaamistani työni ulkopuolella ja tutustua paikalliseen järjestötoimintaan. Olin jo aiemmin kuullut nuorkauppakamareista ja pari tuttuakin oli jo toiminnassa mukana. Sitten uuden vuoden alkaessa päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja googlata paikallisia kamareita ja osuin Espoon Nuorkauppakamarin (ENKK) nettisivulle. Rohkaistuin laittamaan meiliä heille ja sovimme rennon tapaamisen kahvin äärellä. Tapasin tällöin Henrin, joka on vuoden 2020 varapuheenjohtaja ja täten vastuussa uusista jäsenistä. Tutustuimme puolin ja toisin ja ENKK teki hyvän vaikutuksen jo heti. Laitoin koejäsenen hakemuksen menemään ja pian kuulinkin pääsystäni mukaan toimintaan.



ENKK-urani alkoi vauhdilla: pari viikkoa myöhemmin osallistuin vuosikokoukseen ja yllätyksekseni myös leikkimieliseen puhekilpailuun. Puheiden pitäminen on todellakin oman mukavuusalueeni ulkopuolella, vaikka muuten pidänkin esiintymisestä. Puheen pitäminen oli kuitenkin jopa hauskaa, kiitos mukavan ilmapiirin. Iloisena yllätyksenä pääsin myös edustamaan ENKK:a alueellisesti järjestettyyn koejäsenten puhekilpailuun. Yleisössä oli tällöin kymmeniä ihmisiä, joten jännitykseni nousi ihan huippuunsa! Minulla oli kuitenkin koko ENKK:n porukka kannustusjoukkonani, joten perhoset poistuivat vatsastani vähitellen. Saamani tuen avulla pystyin tekemään parhaani ja olemaan ylpeä puheestani, vaikkei voittoa tullutkaan. Koin kuitenkin olevani voittaja, koska olin ylittänyt itseni uusien kavereideni avulla!

Olin siis sukeltanut suoraan syvään päähän ja selvisin siitä voittajana. Kokemukseni myötä tuli selväksi se, mistä juuri Espoon kamari tunnetaan: hyvä yhteishenki. Suurimman osan enkkiläisistä tapasin ensimmäistä kertaa ja silti kaikki olivat välittömästi tukenani kannustamassa. ENKK:ssa lisäksi kohdellaan koejäseniä yhdenvertaisina alusta alkaen ja huomasin tämän itse siitä, kun sain ottaa vastuulleni projektipäällikön tehtävän yritysyhteistyössä. On mahtavaa, että jokainen saa osallistua oman motivaationsa ja aikansa verran ja tekemistä kyllä löytyy, jos haluaa.

ENKK:ssa vallitsee hyvä vapaaehtoisen tekemisen meininki. Toimintaa riittää kiintoisista järjestöprojekteista vapaamuotoisiin after work -tapaamisiin. Rupattelullekin riittää aikaa ja olen tutustunut moniin innostaviin ja hauskoihin persoonallisuuksiin. Olen siis vasta ENKK-urani alkuvaiheessa, mutta olen jo nyt kokenut niin paljon! En malta odottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan! - Emilia Aaltonen

ENKK Koejäsen

©2020 by Espoon Nuorkauppakamari.